Syövän ehkäiseminen nuorten arjessa

 

 

Siellä missä on nuoria, on myös nikotiinituotteita. Nuorten ja nikotiinituotteiden joukkoon jalkautuu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen luotsaama NIKO-projekti, jonka pyrkimyksenä on ennaltaehkäistä nuorten nikotiinituotteiden käyttöä. Maaliskuussa käynnistynyt projekti on kaksivuotinen, ja se suuntautuu koko Varsinais-Suomen alueelle.

Syynä projektin käynnistämiselle on huoli nuorten ja nuorten aikuisten nikotiinituotteiden lisääntyneestä ja monipuolistuneesta käytöstä sekä tarve kehittää syövän ennaltaehkäisyn malleja.

– Syöpäsairaudet ovat osa kansansairauksiamme, ja syöpään liittyvät terveydenhuollon kustannukset lisääntyvät lähitulevaisuudessa. Yhä nuoremmat altistuvat terveyshaitoille tupakkatuotteiden käytön myötä joko aktiivisina tai passiivisina käyttäjinä, projektin vetäjä Minna Salakari kertoo.

Nikotiinituotteet aiheuttavat voimakkaan riippuvuuden sekä runsaasti terveyshaittoja, kuten syöpää, sydän- ja verisuonisairauksia sekä metabolista oireyhtymää.

NIKO-projektissa toimintaa järjestetään sekä nuorille että heidän vanhemmilleen, opettajilleen ja valmentajilleen. Projektissa terveyden edistämistä ei tehdä nuorille, vaan yhdessä nuorten kanssa. Salakarin mukaan takana ovat ajat, jolloin opettaja paasasi nikotiinin vaaroista.

– On todettu, että terveyden edistäminen menee parhaiten perille, kun nuoret saavat itse tehdä. Tässä projektissa nuoret todellakin pääsevät toimimaan. Oppilaat pääsevät esimerkiksi tekemään tiettyjen raamien sisällä oman terveyden edistämisen teemapäivän.

Salakarilla on taskussaan myös useita muita toimintamalleja, joita pilottikouluissa otetaan käyttöön syksyllä. Yksi tällainen on esimerkiksi learning cafe, jossa nuoret pohtivat yhdessä vastauksia annettuihin kysymyksiin.

– Nuoret myös tekevät aiheeseen liittyviä videoita ja pystyttävät nuuskanäyttelyn, josta käy ilmi karmaisevalla tavalla se, mitä nuuska todellisuudessa pitää sisällään.

Nuuskija-ryhmään kuuluvat nuoret puolestaan ovat mukana tapahtumissa, ja he raportoivat, mitä nuorten keskuudessa tapahtuu. Tarkoituksena on selvittää, mitkä olisivat osuvimmat toimintamallit.

Toimintamalleista tulevaisuudessa valtakunnallisia

Kevään aikana projektille avataan oma verkkosivusto sekä Facebook- ja Instagram-sivut. Verkkosivusto on suunniteltu syövän ennaltaehkäisyn kattavaksi tiedon jakamisen ja tuottamisen välineeksi nuorten ja heidän vanhempiensa sekä koulu- ja harrasteyhteisöjen käyttöön. Verkkoympäristön tarkoituksena on myös juurruttaa tietoa ja malleja suurelle yleisölle.

Projektin kantavana teema on Hymyä huuleen!, joka kannustaa nuoria väläyttämään kauniin hymyn, jota nuuska ei ole tärvellyt. Teeman pohjalta verkossa järjestetään esimerkiksi selfie-kilpailuja.

– Tavoitteena on, että näistä toimintamalleista tulisi tulevaisuudessa myös valtakunnallisia ja kansainvälisiä terveyden edistämisen ja syövän ennaltaehkäisyn malleja, jotka voivat tuottaa koulutusta, e-oppimateriaalia, opetusmateriaaleihin tutkimustietoa nikotiinituotteiden käytöstä, käytön ennaltaehkäisystä ja terveysriskeistä sekä monipuolisia koulutus- ja toimintamalleja nuorille ja heidän lähiympäristöilleen.

Toimintamallien sekä verkko-ohjelman on tarkoitus tulevaisuudessa olla pysyvä osa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimintaa ja pääverkkosivustoa, jota kautta se on käytettävissä ja ohjattavissa nuorten ja hänen lähiyhteisöjensä käyttöön.

Projektiin sisältyy osahankkeita. Osahankkeet ovat Turun ammattikorkeakoulun ylempään ammattikorkeakoulututkintoon ja ammattikorkeakoulututkintoon liittyviä opinnäytetöitä. Opinnäytetyöt tuottavat sekä tietoa aiheeseen liittyen että tutkimuksellisin menetelmin luodun toimintamallin tai vastaavan pääprojektin käyttöön.

Yhteistyötä tehdään myös urheiluseurojen kanssa. Salakarin mukaan suurena murheena on lisääntynyt nuuskan käyttö urheilupiireissä.

– Nousevana trendinä on se, että nuoret taitoluistelua harrastavat tytöt käyttävät nuuskaa. Nuuskan uskotaan parantavan suorituskykyä, mutta se on täysin päinvastoin. Vähäinenkin käyttö on haitallista nuorten aivojen kehitykselle.

Osallistavaa koulutusta järjestetään myös vanhemmille sekä nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille, kuten opettajille ja terveydenhoitajille.

 

Tiedustelut
Projektipäällikkö
Minna Salakari
040 730 7877
minna.salakari@lssy.fi